Tähän mennessä olen lähinnä lueskellut muiden blogeista miten suomen neuvolasysteemit toimivat. Myös työkiireiden takia tutustuminen paikallisiin systeemeihin on jäänyt vähälle. Nyt on siis pikkuhiljaa aika etsiä itselle sopivat ratkaisut.
Keskitettyä neuvolasysteemiä täällä Saksassa ei tunneta ollenkaan. Sen sijaan jokainen voi raskautuessaan valita käykö lääkärillä vai kätilöllä; meidän asuinalueella on ehkä kolmisenkymmentä gyne-vastaanottoa ja kätilöitä saman verran lisää, ja molemmista voi valita vapaasti että millä vastaanotolla käy. Gynen voi valita jopa koko kaupungin alueelta vapaasti. Kätilöitä on kahden tyyppisiä, niitä jotka valmentavat synnytykseen ja hoitavat jälkiseurannan, sekä niitä jotka avustavat synnytyksessä. Jälkimmäiset ovat yleensä sairaalalla töissä, ensimmäiset yleensä freelancereita, jotkut yhteisvastaanotoilla useamman kätilön kanssa. Kotisynnytykseen, jotka ovat siis täällä ilmeisesti yleisempiä kuin suomessa, otetaan tuttu, valmentanut kätilö mukaan. Jotta homma ei kävisi liian selkeäksi, tarjoavat myös synnytyssairaalat synnytysvalmennuskursseja. Jälkiseurantaan kuuluu, että kätilö tulee kotikäynneille aluksi päivittäin (iso plus tästä) ja mm. punnitsee vauvan, tekee synnyttäneelle jälkitarkastuksen ja opastaa imetyksessä.
Sekä lääkäreillä että kätilöillä voi käydä normaaleissa seurantatutkimuksissa, vaikka en tiedä miten paljon kätilöillä on esim ultrauslaitteita käytössään, vai ohjaavatko he näitä tutkimuksia varten lääkärin vastaanotolle. Tämä valinta oli onneksi helposti tehty, koska kätilösysteemi ei ollut ennestään tuttu ja minulla oli jo vakkarigyne. Siis gynelle, joka totesi raskauden alkaneen ja antoi seuraavan seurantaajan. Tämän jälkeen gynellä onkin käyty n. kerran kuussa.
Viimeisin näistä gynellä tapahtuvista seurannoista oli tammikuun puolivälissä, ja paikalla oli vastaanoton kanssa yhteistyötä tekevä kätilö koska mun raskaus on edennyt hyvin eikä tarvetta lääkärin tapaamiseen ollut. Tämä kätilö oli mukava ja selitti hiukan tätä kätilösysteemiä, mutta infoa tuli kyllä parin kymmenen minuutin aikana tulvaksi asti. Hänen jälkiseuranta-aikansa kesäkuulle olivat jo täynnä, joten pahoitellen hän suositteli muutamaa kolleegaansa. Lisäksi täti lykkäsi meille käteen (n. satasivuisen) vihkosen, jossa on listattuna kaupungin kätilöt toiminta-alueineen, synnytyssairaalat jne.
Tällä viikolla minulla oli vihdoin siis aikaa paneutua tähän vihkoseen ja alkaa etsiä sopivaa kätilöä etenkin jälkitarkastuksia, mutta myös synnytysvalmennusta varten. Eli puhelin käteen ja soittorumba alkuun. Ensimmäisten 20 puhelun saldo: Kahdeksan ei ole puhelimen ääressä. Viisi on lomalla kesäkuun lopulla, koska koulujen loma-ajat ovat tuolloin. Neljällä on jo kalenteri täynnä, koska parhaat kätilöt menevät kaveri-suositusten perusteella ensimmäisinä. Kaksi ei toimikaan meidän alueella, vaikka postinumeron perusteella näin voisi päätellä (heillä on siis rajattu toiminta-alue, ja kukapa viitsisikään isoa kaupunkia edestakaisin suhata). Yksi vastasi puhelimeen, ja tapaaminen sovittiin seuraavalle päivälle (eiliselle).
Ensitapaamisen tarkoituksena on siis kätilön puolelta selvittää meidän toiveita synnytyksen suhteen (oma toivomuslistani on kyllä vielä aika puutteellinen, paitsi että sairaalaan ollaan siis menossa…) ja mun yleistä terveydentilaa. Meidän puolelta todetaan että synkkaako kemiat kätilön kanssa niin että luotamme synnytysvalmennuksen auttavan meitä ja että haluamme kyseisen henkilön synnytyksen jälkeen kotikäynneille päivittäin. Kätilö jonka luona kävimme oli ihan mukava, mutta tuntui vähän jyrkältä – hän kyseli esim kantaani imetykseen, ja kun totesin haluavani imettää jos se vain suinkin onnistuu, oli hänen kommenttinsa tyyliin ‘kyllä se imetys aina onnistuu kun vaan yritetään’. Toivon todellakin että kätilö kannustaa minua imetyksessä pitkään ja hartaasti, mutta syyllistystä imetyksen epäonnistumisesta en toivo. Luullakseni itselläni olisi asiasta joka tapauksessa todella paha mieli ja tuntisin kroppani pettäneen minut ilman että kätilö toteaa minun vaan yrittäneen liian vähän. Muutenkin hänen tyylinsä (jälkikäteen ajateltuna) ei ollut hirveän sympaattinen, vaikkei kovin epäsympaattinenkaan. Kysymykseksi jäikin, että missä määrin hyvä kätilö on melkein kuin ystävä, vaikka tekeekin hommaansa rahasta? Vai riittääkö luottamussuhteen syntyyn vähempikin?
Tapaamisen lopulla kätilö kysyi että tarvitsemmeko miettimisaikaa. Sanoin että ei, ja seuraava tapaaminen sovittiin kuukauden päähän, mutta melkein heti astuessamme ulos aloin epäillä päätöstä. Ja sain kuulla kunniani kun en suoraan voinut sanoa että homma epäilyttää – vaimoke ystävällisesti ajatteli että minun päätökseni se loppupeleissä on, muttei hän kyllä tätä olisi suoralta käsin ottanut. Tänään siis suoritin toisen soittokierroksen, samantyylisin tuloksin kuin ensimmäinen. Paitsi että se yksi jonka sain langan päähän, vaikutti saman tien todella sympaattiselta! Ihan toista maata kuin ensimmäinen. Ja kuulemma asuu myös vaimonsa kanssa, eli saatamme saada jopa hyviä vinkkejä mm. byrokratian kohtaamiseen. Mutta hänet olisin kyllä halunnut tavata ilman tätä bonustakin. Eli maanantaina sitten vissiin joudun soittamaan ensimmäiselle ja perumaan ajan. Sääli että tämä toinen on paraikaa kipeänä eli ensitapaaminen järjestyi vasta kahden viikon päähän. Ja toivottavasti sairausvakuutuskassa korvaa tapaamiset useamman kätilön kanssa, vaikka kaikissa oppaissa toki kehotetaan jatkamaan etsimistä jos ensimmäisen kanssa ei natsaa.
Jäämme siis jännityksellä odottamaan tulevaa tapaamista. Onnittelut kaikille lukijoille jotka jaksoivat tänne asti synnytysbyrokratian kiemuroissa.
