Syntymäpäivä

Kaunis kiharapäinen tyttäremme syntyi eilen illalla kuudelta (rv 38+6).

Edeltävänä yönä yhdeltä luulin lapsiveden menneen (myöhemmin selvisi että ilmeisesti kyseessä olikin vain limatulppa) ja säännölliset supistukset alkoivat saman tien. Pystyin onneksi vielä torkahtelemaan niiden välillä. Aamuyhdeksältä kätilö tuli kotikäynnille katsastamaan tilanteen mutta oli sitä mieltä että supistukset eivät vielä olleet järin tehokkaita. Hänen lähdettyään teho kasvoi kertaluokalla ja yhden aikaan hän tuli uudelleen käymään. Sitten siirryimmekin jo synnytystalon puolelle, jossa kätilö totesi minun olevan n 8 cm auki, joten pääsin saman tien ammeeseen. Siellä ihana kiharapää syntyikin

Kipulääkitystä en saanut, mihin olin synnytystalon kyseessä ollessa varautunutkin. Onneksi en osannut pelätä kipujen vahvuutta etukäteen – etenkin lopuksi sattui kyllä ja paljon, ja kurkunpää on arka ”äänenkäytön” jäljiltä. Kätilö kyllä auttoi hienosti hengittelemään normaalisti supistusten välillä. Nyt onneksi synnytyskipu alkaa unohtua, ja koska tikkejä ei tarvittu on olo kohtuullinen, joskin hyvin väsynyt.

Nyt sitten opetellaan kotona uutta arkea, kotikätilö tulee pian käymään ja katsastamaan että meillä on kaikki hyvin ja opettamaan kaikenlaista käytännöllistä.

38+1

Viime viikonlopun synnytysvalmennuskurssi oli oikein mukava tunnelmaltaan ja mielenkiintoinen sisällöltään – paljon muitakin teemoja kuin vain synnytys ehdittiin käymään läpi. Kivunhallintaa lääketieteellisin ja ei-lääketieteellisin keinoin käytiin läpi muutaman tunnin ajan, ja pääsimmepä jopa sattumalta hiukan kuulemaan käynnissäolevaa synnytystä. Kurssi oli siis synnytystalossa johon olemme mekin pian suuntaamassa ja etenkin raskaanaolevien ilmeet kyllä kohmettuivat kun synnyttäjän intensiivinen, matala ja varsin kovaääninen aua-aua-aua ääntely alkoi kuulua supistuksen taas tullessa. Kummallista kyllä, tulevan synnytyksen kipu ei pelota itseäni (vieläkään), vaikka järjellä tiedänkin etten varmasti vielä koskaan ole yhtä intensiivistä kipua kokenut.

Lisäksi muun muassa lapsen hoitoa ja tarvittavaa välineistöä sivuttiin, ja kestovaipatuskin nousi esiin. Muutamista lastentarvikekaupoista ja ekokaupoista täältä saakin esim kuorivaippoja, mutta vahvasti tuntuu siltä että Suomessa kestovaippatietoisuus on ihan toisella tasolla kuin täälllä. Tai täällä sillä on vielä vahvempi hippeilyn leima kuin Suomessa. Vaikka ehkäpä mielikuvani johtuu lähinnä lukemistani blogeista ja siitä että äitiyspakkaukseen kuuluu käsittääkseni pari kestoa – eli oletan että melkein kaikki vanhemmuuteen valmistautuvat Suomessa ovat ainakin tietoisia kestovaippojen olemassaolosta. Täällä ainoa ratkaisu joka kurssin vetäjällä oli (kestovaipoista erikseen kysyttäessä) näyttää, oli harso+villahousu. Ja toki hän muisti mainita että niitä harsoja on sitten kyllä tosi vaivalloista pestä, ja pesun ympäristövaikutukset on suunnilleen samat kuin niiden maatuvien kertisten. Eli hirveän positiivinen ei ollut suhtautuminen. No koska kysymystä sivuttiin lauantaina, pitihän mun sitten sunnutaina ottaa mukaan ne vähät taskuvaipat jotka hankin Suomesta kirpparilta maaliskuussa. Ja kyllä niitä ihmeteltiinkin. Eli jos myllymuksuille alkaa nyt sadella tilauksia Saksasta niin tiedätte kuka on mainostanut, mm kun sattumalta oli taskun valmistaja. Kuten sanottu, saa niitä täältäkin paikallisista verkkokaupoista, mutta saksankielisen terminologian opetteluun mulla ei valitettavasti ollut ollut aikaa ennen kurssia.

Tuo olematon tietoisuus kestovaippoista ei varmaan olisi mua muuten kummastuttanut, mutta monet kätilöt ovat täällä varsin ”luomulinjalla”. Siis ne kätilöt jotka eivät ole sairaalassa töissä. Esimerkkeinä kurssinvetäjän mielipiteistä: Ei niin että epiduraali olisi aina pahasta, mutta se kuitenkin aina muuttaa  synnytyksen kulkua, usein myös vauvalle haitalliseen suuntaan (koska menee myös vauvan verenkiertoon ja saattaa siten vaikuttaa esim sydänääniin). Tai: kyllä sitä välilihaa olisi hyvä hieroa ennen synnytystä repeämien ehkäisemiseksi – ainakin yksi tutkimus osoittaa tämän edut. Mainitsematta häneltä jäi että pari muuta tutkimusta ei ole näitä etuja osoittanut ja tämän mainitunkin tutkimuksen mukaan erot verrokkiryhmään olivat parin prosentin luokkaa, vaikkakin tilastollisesti merkittäviä.  Ja jos hieronta ei jostain syystä tunnu omalta niin sitten ainakin välilihan verenkiertoa vahvistavia heinänkukka-höyrykylpyjä olisi hyvä ottaa. Olen kyllä näistä esimerkeistä suunnilleen samaa mieltä kurssittajan kanssa, paitsi että lähdekritiikkiä arvostan ilmeisesti häntä enemmän. Tältä pohjalta siis odotin etukäteen lähinnä kestovaippojen hehkuttamista. Tosin meilläkin varmaan mennään varmasti vähintään öisin kertislinjalla, ja jos kestoilu päivisin onnistuu niin se on sitten plussa joka ilahduttaa sekä minua että vaimoketta. Koitamme siis olla vaipumatta fundamentalismin suohon niin suuntaan kuin toiseenkaan.

Ai niin: samoissa tiloissa seinän toisella puolella oli toinenkin synnytysvalmennuskurssi menossa viikonloppuna ja tällä kurssilla oli myös yksi naispari. Harmillisesti kurssien tauot menivät lomittain, joten emme päässeet tutustumaan ja vertailemaan kokemuksiamme heidän kanssaan. Toisaalta meitä kohdeltiin todella luontevasti sekä kurssittajan että muiden osallistujien taholta, ja siten suurin vertaistuen tarve tulevina vanhempina tuli täytettyä omankin kurssin puolesta. Enemmänkin ehkä joskus vähän myöhemmin tulevaisuudessa kun lapsonen hiuman kasvaa olisi mukavaa ja tärkeääkin näyttää hänelle ettei hän ole ainoa jolla on kaksi äitiä. Onneksi suurkaupungista löytyy varmasti vertaistukea kun sen tarve on akuutimpi.

37+2

Äitiysloman ensimmäinen viikko on takana, vaikkakin lyhennettynä – helluntain jälkeinen maanantai (kristuksen taivaaseenastuminen?) oli täällä vapaa joten sitä ei lasketa. En oo ihan vielä ehtinyt asettua olooni lomalaisena. Parturiin ehdin (mistäs sitä tietää milloin sellaiseen luksukseen on taas aikaa?) ja kahvittelemaan ystävän kanssa joka on kaksi viikkoa edellä raskaudessaan. Ja to do-listan ehdin myös jo tekemään, saas katsoa montako asiaa ehdin ruksia tehdyiksi. Koitan priorisoida sen mukaan että mikä harmittaisi eniten jos olisi tekemättä seuraavat kuukaudet. Ja koitan olla ottamatta lomaressiä mokomasta listasta, sekä ottaa tarpeeksi nokosia. 

Eilen illalla supisti ensimmäistä kertaa tuntuvasti (vaikkei erityisen kipeästi) useamman kerran semisäännöllisesti, ja alaselkä oli kipeä koko illan. En tosin alkanut kellottamaan välejä. Yötä myöten supistukset kuitenkin lakkasivat, eli harjoitusten piikkiin menee. Enkä kyllä odota lapsukaisen muuttavan yksiöstään pikapuoliin, mutta on kyllä helpottavaa että nyt hän on jo täysaikainen. Ja parempi onkin jos ei vielä viikonloppuna päätä tulla, sillä synnytysvalmennuskurssimme on vasta nyt. Olisimme toki ottaneet aiemmankin kurssin, mutta synnytystalon aiemmat kurssit olivat jo täynnä siinä kohtaa kun tajusimme alkaa ilmoittautua (ja olimme liian laiskoja etsimään toista sopivaa kurssia kaupungin valtaisasta tarjonnasta). Mukavaa siis saada synnytykseen liittyvää tietoa vielä ennen tapahtumaa. Vaimoketta taitaa jännittää ja ehkä ärsyttääkin miesten joukkoon joutuminen, etenkin jos joukko jossain kohtaan jaetaan miehiin ja naisiin. Toivotaan että kurssin vetäjällä on mukava asenne. Ja helpottavinta vaimokkeelle lienisi että kurssilla olisi toinenkin pari naisia, riippumatta siitä olisiko tuo pari sitten ystävyksiä vai yhdessä.

35+5

Kylläpä häviää haipakkaan tämä aika. Viimeistä työviikkoa viedään – tosin onnistuin hoitamaan suurimman projektin pois perjantaina, eli nyt on enää muutamia pikkujuttuja tehtävänä, työpisteen siistimistä jne.

Tänään teen puoliksi etäpäivää, sillä ikeasta on kohta tulossa parisataa kiloa huonekaluja kotiinkuljetuksena. Kuulostaa paljolta, mutta mahtuuhan tuohon mm. pari ovellista kirjahyllyä, joiden tehtävänä on toimia lastenvaate/tarvike kaappina – makkari kun on onnettoman kapea eikä sinne mitenkään mahdu normaalia 50 cm syvää lipastoa niin että ohikin vielä pääsisi. Pinnasänky lapselle on nyt myös hankittuna. Autottomina päädyimme tuohon kuljetukseen, ja onhan siinä etunsakin, vaikka kallista onkin. Vaimokkeen ei tarvitse yksin/kavereitten kanssa kantaa paketteja tänne viidenteen kerrokseen; lisäksi iso ja painava ja epäkäytännöllinen nojatuoli saadaan saman kuljetuspalvelun mukana lähtemään mäkeen.

Lauantai saatiin siis loistavasti kulumaan ikea-käynnissä. Onneksi sää oli hyvä, joten paikka oli vain kohtuullisen (ei tupaten) täynnä. Illasta kyllä alkoivat sormet turvota kuumuuden myötä (la n. +25, tänään n. +29), vaikka muuten veden juonti onkin pitänyt turvotuksen poissa. Toivottavasti ihan näin lämmintä kesäkuuta ei ole luvassa – voi olla että ulkoilut päiväseltään jäävät muuten vähiin.

Aika monta juttua on siis hankintalistalta jo ruksittuna. Toisaalta tuntuu että joka kerta sitä päivittäessä mieleen tulee uusia hankittavia. Eli lista lyhenee kovin hitaasti. Onneksi tärkeimmät jutut on hankittuna, luulisin, eikä ne kaupat tästä kaupungista katoa yhden synnytyksen takia.

32+2

Nyt se väsymys ja ärsytys sitten vissiin alkoi. Varmasti melko huonosti nukutuilla öillä on tähän oma osansa, hemoglobiini on ilmeisesti vähän alhainen, päivät venyy helposti pitkiksi jne. Vali vali. Tai mun ehkä pitäis opetella ottamaan vähän kevyemmin näillä viikoin? Äitiysloma alkaisi periaatteessa kahden viikon päästä, mutta jossakin mielenhäiriössä lupauduin jatkamaan kaksi viikkoa pidempään. Täällä siis on lomaa kuusi viikkoa ennen laskettua aikaa, eli neljä jää vielä pidettäväksi. Silti nyt ärsyttää, tekisi nyt jo mieli vaan jäädä sohvalle aamuisin. Sänkyyn ei tee mieli jäädä kun siinä on jo kääntyillyt puoliunessa koko yön. Ärph. Liikunnallekaan ei ole (tullut tehtyä) tilaa kalenterissa, kävely on hidasta lyllertämistä ja pyöräilykin alkaa nyt vissiin jäädä erinäisistä syistä, mainittakoon erimerkkinä lapsen pään/jalan/kyynerpään osuminen rakkoon mukulakivikaduilla ajaessa. No onpahan lantionpohjan lihakset saaneet treeninsä.

Positiivisten uutisten puolella

#1: maanantaina saatiin neljä säkillistä vauvan- ja lastenvaatteita ystävältä. Suurimmat koot menivät sinne 100 cm päälle – eikä meille kummallekaan kyllä ollut heti selvää että mitenkäs kauan noita on säilytettävä ennenkuin ovat sopivia. Ilmeisesti jopa neljä vuotta! Tai siis joissakin koko-lapuissa oli senttikokojen lisäksi myös ikä-koko, tästä päättelimme. Kaikki mitä ei pidetä saadaan kuulemma laittaa vaatekeräykseen, eli ronskilla kädellä kyllä koitettiin vähentää säilytettävien määrää. Nyt on ne todennäköisesti säilytettävät vaatteet järjestetty kokojen mukaan, enää puuttuu isompien arkistointi jotenkin järkevästi ja pienten kokojen pesu ja kaappiin lajittelu.

#2: lapsi jaksaa jumpata niin että maha hytkyy, ja pieniä kantapäitä on myös hauska seurata ja tunnustella niiden venyttäessä mahanahkaa.

#3: Aurinko paistaa, lämmintä on 20 astetta. Vielä ei turvota. Huomenna on grillikauden avajaiset vauvateemalla kolmen raskaan kunniaksi.

30+6 eli vatsassani on satunnaisotos

Viimeinen isompi ultra takana, löydös: ”vatsassanne on satunnaisotos”. Tai ehkäpä paremmin sanottuna, lapsen asento (poikittain) oli satunnaisotos koska lapsi mahtuu vielä hyvin pyörimään, mutta muutaman viikon päästä on silti varmistettava ettei asento ole tullut tavaksi. Toisaalta kylkiäni on kylkiluiden alta viimeaikoina potkittu leveäksi siihen malliin että eiköhän poikittainkin ole tilaa riittävästi. Myös kasvokuvat jäivät haaveeksi, sillä satunnaisotos makoili kasvot selkääni päin. Muuten kaikki oli kyllä hyvin, mikä lämmittää tietysti mieltä enemmän kuin kasvokuvat. Lapsen painokin oli keskilinjoilla, 1800 g oli arvio. Eipä siis ihme että välillä tuntuu että maha painaa suuntaan jos toiseenkin.

Varustelurintamallekin kuuluu uutta: vaunut on hankittuna. Olin aika ressaantunut tästä, sillä asumme hissittömän talon viidennessä kerroksessa (muutto suunnitteilla) ja vaikka talon ovi on ainakin periaatteessa aina kiinni, on kulkijaa rapussa silti monenlaista. Eli vaunuja ei tee mieleni päivittäin kantaa alas ja taas ylös, toisaalta ainakaan kalliita vaunuja ei tee mieli jättää rappuunkaan. Aktiivista kantorepun käyttöä suunnittelemme kyllä, mutta kävellen ruokaostoksilla käynti yksin, lapsi kantorepussa, kuulostaa silti tällä hetkellä lähinnä urheilusuoritukselta ja päänvaivalta. Eli kun hyväkuntoiset muutaman kuukauden käytössä olleet Hauckin yhdistelmävaunut tulivat vastaan lastentarvikekirppiksellä ja hintakin oli alle puolet alkuperäisestä, lähtivät ne hyvin lyhyellä harkinta-ajalla mukaan. Koska olimme pyöräillen liikkeellä, pääsimmekin heti testaamaan vaunujen rullaavuutta, sillä parin kilometrin matka kotiin oli sitten työnnettävä. Hyvin toimivat myös lastissa – matkalla oli ruokakauppa jossa vaunut lastattiinkin täyteen. Toki vaimokkeen lyhyeksi jäänyt yritys ajaa pyöräänsä ja samalla työntää täyteen lastattuja vaunuja sai aikaan sellaisen naurukohtauksen että hyvä ettei satulasta tippunut. Onnekkaasti myöskään kiukkuisia mummoja ei sattunut tulemaan vastaan kokeilun aikana, olisimme saattaneet saada melkoiset sättimiset edesvastuuttomuudestamme.

Muuten varustelurintamalla on vielä kohtuullisen hiljaista. Koppa automatkoja varten saadaan onneksi käytettynä ystäviltä, autottomina sellaisen hankkiminen tuntuu todella turhalta, mutta kaipa lapsi on laitokselta taksin kyydissä kotiinkin saatava. Suomessa lomaillessani (liittyy blogihiljaisuuteen) kävin muutamalla kirppiksellä hakemassa retrokuosista täydennystä vaatevarastoon, tai paremminkin varaston alkua. Täällä Saksassa on vielä pinkimmät/vaaleansinisemmät markkinat lastenvaatteiden osalta kuin Suomessa, eikä kumpikaan väri nappaa erityisesti. Nyt on sitten oranssia ja vihreää varaston pohjana, valkoista ja keltaista höysteenä sekä muutama punainen ja sininen väripilkku mukana. Vielä kun tajuaisin että myös muita vaatekappaleita kuin bodyjä olisi hyvä olla olemassa niin varasto lienisi hyvässä kuosissa. Parilta tutulta tulee vielä vaatekassit, eli eiköhän niistä löydy tarvittava täydennys. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa siis.

25+2

Vanhempani kävivät pikaisesti kaupungissa, ja toivat muuassaan jotain aivan ihanaa, nimittäin videokuvaa lapsuudestani DVDlle poltettuna. Eilen ehdin vaimokkeen kanssa katsastamaan videon, ja nauroimme aivan kippurassa parivuotiaan pikkuveljeni videotoilailuille. Myös isäni yritykset saada minut puhumaan nauhalle olivat ihania – ”sano nyt jotain, voit sitten kymmenen vuoden kuluttua katsella tätä”. Ei mennytkään kymmenen vuotta vaan neljännesvuosisata ennen kuin sain videon käsiini, mutta ihan erilaista sitä oli katsella kuin valokuvia. Valokuvia katsellessa minun on helppo asettua niihin sisälle (miltä minusta tuntui kuvaa otettaessa), kun taas videokuvaa katselin jotenkin ulkopuolisempana (ai tuoltako minä näytin ja vaikutin lapsena). Lisäksi vanhempieni keskinäisiä katseenvaihtoja, aika rakastuneita, oli todella kaunista katsoa. Ja tietysti minun piti vähän itkeä tirauttaa kun jo kauan edesmennyt mumminikin vilahti kuvassa.

Muutenkin on kyllä kyyneleet edelleen herkässä, otteena tältä viikolta: tulen kotiin ylitöistä varsin myöhään ja nälkäisenä, vaimoke siivoaa vessaa vanhempieni vierailua varten ja ajaa minut lyhytsanaisesti puhdistusainehöyryistä keittiöön syömään. Looginen johtopäätös on alkaa itkeä (hysteerisesti), koska vaimoke kuulostaa huonotuuliselta, ja sitä paitsi olen ostanut iltapalakseni salaatinlisukkeeksi raejuustoa enkä mozzarellaa, jota nyt tekisikin mieli. Eikä kypsiä avokadojakaan ollut kaupassa. Siis aivan kaikki oli peruuttamattomasti väärin! Kymmenen minuutin päästä jo naurattikin, mutta ensireaktion voimakkuus pääsi kyllä yllättämään.

Onneksi nämä hormoonihöyryiset päivät kuuluvat selvästi vähemmistöön, ja muuten olo on hyvä. Fyysisiäkään vaivoja ei pahemmin ole, satunnaisesti alkaa harjoitussupistaa kävellessä ja pohkeet kramppaavat säännölliseti lähes joka yö vaikka magnesiumia syönkin. Lisäksi verenpaineet ovat varmaan aika alhaalla, kun parin päivän välein on hetkittäin kummallinen kevytpäinen olo (kohta ehkä tulee huono olo vaikkei nyt varsinaisesti olekaan tms). Mahanahkaa kutittaa, mutta sitä jotenkin odotinkin. Ja lapsikullan potkut ovat yhtäkkiä selvästi vahvistuneet uudelle voimakkuustasolle, lisäksi (lapsen) hikkaa esiintyy lähes päivittäin. Olen jo aika rakastunut tähän uuteen vielä melko tuntemattomaan ihmiseen.

22+6

Viime yönä näin ensimmäistä kertaa unta synnytyksestä. Tai no, laitokselle asti oltiin päästy mutta kun yksi yö oli tullut ei-niin-kipeitä supistuksia niin saatiin/piti taas lähteä kotiin odottelemaan. Ei siis mitään kiirettä.

Kummasti nykyisin tulee päivän tapahtumat vahvasti uniin mukaan. Näen kyllä yleensäkin paljon unia (tai siis muistan monet unistani) mutta niillä on harvoin mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tuo synnytysuni taas selvästi liittyi eiliseen tutustumiskäyntiin eräässä ’synnytystalossa’ (geburtshaus). Täällä on siis mahdollista synnyttää kotona (ei edes harkittu), synnytystalossa kätilön läsnäollessa tai ’normaalisti’ sairaalassa. Synnytystaloissa ei siis ole lääkäriä paikalla oletusarvoisesti ollenkaan. Koska haluamme kuitenkin että tarvittaessa lääkäri on pikaisesti saatavilla, emme vakavasti harkinneet noita synnytystalojakaan ennenkuin viime viikolla, jolloin tapaamamme kätilö mainitsi että täällä on yksi talo joka on ihan ison sairaalan kupeessa. Tuossa sairaalassa on myös lastenklinikka ja tarvittaessa lääkäri ehtii synnytystalon puolelle 2-3 minuutissa. Ja eilen oli siis tuon synnytystalon avoin tutustumisilta, jossa kävimme.

Paikka teki oikein hyvän vaikutuksen, eikä ollut ollenkaan niin hipihtävä kuin olin pelännyt. Asiaa auttoi myös että paikkaa esittelevät kätilöt korostivat, että jos synnytyksessä näyttää tulevan komplikaatioita, niin siirto viereisen sairaalan puolelle tehdään joka tapauksessa ja ajoissa. Samoin jos synnytys pitkittyy tai epiduraalia tarvitaan. Eli tavoitteena ei ole luomusynnytys hinnalla millä hyvänsä, vaan terveet äiti ja lapsi. Koska menossa ei ollut yhtään synnytystä, pääsimme katsomaan talon kaikkia kolmea synnytyshuonetta sekä synnytysammetta. Myös yhdessä huoneista oli amme, eli mahdollisuudet päästä ammeeseen synnytyksen aikana ovat tuolla todella hyvät. Kiehtova ajatus, ja pääseehän sieltä ammeesta pois jos se ei tunnukaan omalta enää tosipaikan tullen. Kuulemma talon synnytyksistä lähes puolet tapahtuvat vedessä.

Erona sairaalasynnytykseen on esimerkiksi se että myös ensisynnyttäjillä synnytys hoidetaan yleensä polikliinisesti (eli n. 6 tuntia synnytyksestä seuraa lähtö kotiin), vaikkakin talossa on myös vierashuone jonne voi jäädä (hotellihinnoin) vielä päiväksi halutessaan. Sairaalassa ei polikliininen synnytys ilmeisesti ole täällä lainkaan tapana, tai vain harvoin. Erona on myös, että talossa sama kätilö on mukana koko synnytyksen ajan, eli vuoronvaihtoa ei tehdä kesken synnytyksen. Loppuvaiheessa mukaan tulee lisäksi toinen kätilö tuorein voimin auttamaan. Synnytystalossa synnyttämisen edellytyksinä toisaalta ovat mm normaalisti sujunut täysaikainen raskaus, ettei lapsi ole perätilassa ja asennoituminen siihen että epiduraalia ei ole helposti tarjolla. Ja tarpeeksi aikaisin hoidettu sitova ilmoittautuminen, koska paikka on ilmeisesti todella suosittu. Saimme keskusteluajan ensi viikolle, mutta kuulemma kesäkuun loppu oli synnytyspaikkojen osalta oikeastaan jo täynnä, ja pääsimme mukaan vain koska meillä on oma (heille tuttu) esi- eli jälkitarkastukätilö, eli tulisimme vain synnyttämään. Tarvittaessa (yleensä?) tuolta synnytystalosta saisi kaikki asiaankuuluvat kätilöpalvelut. Kirjoitin muuten tuohon ensin että ’tulemme synnyttämään’, eli ilmeisesti alitajunta lobbaa paikkaa jo kovaa vauhtia.

Vertailun vuoksi käymme torstaina erään sairaalan infoillassa tutustumassa ’normaalimpaan’ meininkiin. Toki sairaaloissa on täälläkin huomattavia eroja, ja valinnanvaraa on kaupungissa parinkymmenen synnytyssairaalan verran. Sitten vain valitsemaan sellaista joka ei ole liian iso (esim yli 3000 synnytystä vuodessa löytyisi paristakin sairaalasta), jossa on kuitenkin lastenklinikka (ehkä puolet tarjonnasta, valitettavasti tulevan torstain sairaalassa ei ole tätä plussaa) ja jonne ei tarvitse matkata yli puolta tuntia taksissa. Toisaalta jos päätämme ilmoittautua synnytystaloon ja pikkuinen päättääkin syntyä etuajassa tai perätilassa niin talon viereiselle klinikalle ei tarvitse edes hoitaa ilmoittautumismuodollisuuksia, vaan paperit vain siirretään synnytystalon puolelta. Tuon sairaalan seuraava infoilta on valitettavasti vasta muutaman viikon päästä. Katsomme, katsomme. Mutta kuten vaimoke eilen illalla sängyssä kääntyillessään totesi: suunnittelu on yhtäkkiä mennyt hurjan konkreettiseksi, eikä uni meinaa tulla silmään.

22+2

Uusi kätilöyritys takana! Tämän kertainen tapaaminen menikin edellistä huomattavasti paremmin, oli mukavaa ja luonnollista rupatella kätilön kanssa joka oli tullut kotiimme käymään. Ensimmäinen kätilö, jonka luona me kävimme, kyseli listaansa läpi jotenkin mekaanisemmin tuntuisesti. Ehkäpä hänellä oli tähän poissaolevuuteensa syynsä – olimme muutaman minuutin ’liian’ ajoissa ja odotushuoneen puuttuessa jouduimme hiukan epämiellyttävästi kuulemaan varsin henkilökohtaisen puhelun liityen hänen puolisonsa sairaalassa oloon ja sairausvakuutukseen. Joka tapauksessa, uusi kätilömme oli kyllä henkilökohtainen (omaltakin puoleltaan, minultahan hän joka tapauksessa kyseli kaiken maailman henkilökohtaisuudet esim sairauksiin liittyen) mutta meille sopivammalla tavalla.

Selkäsärkyihini sain kätilöltä myös hyviä jumppaohjeita. Alaselkäni on jo useamman vuoden reistaillut aina kun venyttely ja jumppaaminen jäävät vähemmälle. Nyt vatsan kasvaessa muutamat vakiojumppaliikkeistäni ovat alkaneet tuntua kummallisilta, joko painaen mahaa tai tuntuen nivusissa epämiellyttävästi. Kätilö myös näytti jumppaliikkeet itse ja korjasi asentoani minun toistaessani liikkeet, eli ei mitään paperinmakuista meininkiä.  Hän sai tästä konkreettisesta osallistumisestaan vaimokkeelta aika paljon pisteitä ja minustakin se oli hyvää lämmittelyä ajatellen suhteemme fyysistä tulevaisuutta – kätilön hommiinhan kuuluu synnytyksen jälkeen mm mahdollisten tikkien tarkastus, mikä tuntunee tästä ’lämmittelystämme’ huolimatta varmasti varsin intiimiltä.

Tapaamisen huipennukseksi kätilöllä oli mukanaan doppleri, jolla pääsimme kuulemaan pikkuisen sydämenlyönnit, tai ainakin sinnepäin. Aikamoinen viuhdonta ja liikehdintä oli mahassa käynnissä, joten ihan sydämen kohdalle ei osuttu muutaman minuutin yrittämisellä, mutta joku suoni sydämen lähettyviltä saatiin kuulumaan – viuh viuh viuh viuh siellä veri virtasi vauhdilla. Nyt odotellaankin sitten kiihkeästi ensi tiistain ultraa!

22+0

Lydas pisti tunnustuksen ja haasteen meikäläisen suuntaan, oih, kiitos!

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun… salmiakkipussi tyhjenee vauhdilla. Kompensoiden vieläkin aloittamatta olevaa joogaa, johon aioin kyllä mennä jo viikkokausia sitten.
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on… epämääräinen riittämättömyyden tunne kasvavasta listasta asioita jotka ehkä on pakko hoitaa ennenkuin laps tulee maailmaan. Saksalainen byrokratia, kestovaipat(ko?) ja päätökset lastenrattaiden hankinnasta kuuluvat tähän kategoriaan. Tämä kyllä ihan varmasti vaihtuu hyvin määräiseen riittämättömyyden tunteeseen pian lapsen syntymän jälkeen.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän… nyt jo kommunikoi kanssani tukevasti monottaen, etenkin jos satun makaamaan sängyssä väärällä kyljellä, siis niin ettei hän makaa selällään.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä… nukkumatin kanssa treffeillä.
5. Kello 8 aamulla olen yleensä… edelleen samaisilla treffeillä, tai koitan kovasti päästä eroon kyseisestä miekkosesta, joka roikkuu kuitenkin tukevasti yöpuvun lahkeessa.
6. Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että… olet ihana ystävä kun autoit meitä toteuttamaan haaveemme. Lapsen mamalle sanoisin että kiitos tuestasi, olet upea! Ja että en malta odottaa että lapsemme oppii sinulta niitä asioita joiden vuoksi me täydennämme toisiamme.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että… toivon kovasti että minulla on lapseeni kolmenkymmenen vuoden päästä yhtä ihanat välit kuin sinuun. Ja siinä välissä myös.
8. Viimeksi kiroilin, kun… hyvä ystävä kertoi olleensa metrossa muutaman metrin päässä ilmapistooli-ammuskelusta, metron ajaessa, siis vailla pakopaikkaa. Rakastan tätä kaupunkia, enimmäkseen, mutta joskus tämä on vaan liian iso. Vaikka tapahtuuhan pienemmilläkin paikkakunnilla kaikenlaista, ja täällä todella vähän kaupungin kokoon nähden. Silti pelottaa välillä.
9. En ole koskaan osannut… sanoa kunnolla ei. Harjoittelu jatkukoon.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on… soittaa isommalla tai pienemmällä kokoonpanolla klassista musiikkia niin että yhtäkkiä havahtuu useamman tunnin kuluneen. Päälle hyvää ruokaa ja viiniä ja nauramista.

Ehdottomasti tunnustetaan, ja halutessaan haasteen saavat ottaa vastaan 3xikuisuus, Eileithyia (nyt tai vasta urpon ollessa maailmassa, miten haluat), Lupiini sekä sekavuustilan Hups.